keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sisko tuli kylään!

Reissusta kotiutumisessa oli parasta se, että sain heti vieraat kylään. Aino ja Hemmo tosin ehtivät Köpikseen paljon ennen minua ja olivatkin meillä odottamassa minua eikä toisin päin. Miun juna oli lopulta kolme tuntia myöhässä, mutta onneksi vieraani saivat ajan mukavasti kulutettua kaupassa juoksemalla ja pitsaa leipomalla. 

Perjantaina oltiin kaikki väsyneitä ja taidettiin mennä aika ajoissa nukkumaan. Lauantainan oli sitten vuorossa turistipäivä kaupungilla. 





 




Sunnuntaina miun piti mennä kulttuurikurssiin liittyvälle excursiolle Frederiksborgin linnaan, mutta Aino ja Hemmo jäivät mieluummin shoppailemaan meidän lähiostarille. Luulin, että linnareissu olisi parissa tunnissa ohi, mutta pääsinkin takas vasta neljän maissa. :( Linna oli kyllä ihan hieno, mutta olisin mieluummin viettänyt aikani vieraideni kanssa. Oppaan puheestakaan ei kuulunut juuri mitään, kun ryhmä oli niin iso ja väsytti ja oli nälkä ja kylmä ja ja.. 









Ainon ja Hemmon kanssa ehdittiin vielä käydä kauppahalleilla ostamassa jätskit (ja tuliaisia) ja sitten ulkona alkoikin räntäraesadekuuro, jonka takia vaihdettiin Norrebrossa pyöräily kotona istuskeluun ja kokkailuun. Onnistuin olemaan maailmankaikkeuden surkein emäntä, kun ainut ruoka, jonka valmistin epäonnistui totaalisesti! Tein wokkirisottosörsseliä, josta tuli niiin kitkerää, että chilikastikekin riitti vain juuri ja juuri peittämään pahan maun. Urheasti vieraani kuitenkin yrittivät syödä. 

Illalla pelattiin vielä Viirin miulle opettamaa kategoria-peliä, juotiin teetä ja sitten olikin unien aika, sillä Ainon ja Hemmon lento lähti aamulla aikaseen. Olisin pitänyt vieraat täällä vähän pidempäänkin, mutta onneksi edes nämäkin päivät. Koti-ikävä vähän iski, mutta eiköhän se unohdu, kun alan kirjoittelemaan kouluhommia... Ja ukin leipää on vielä jäljellä!

Pääsiäispupu mummolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti