lauantai 2. helmikuuta 2013

Turistihommia

Maanantaina suurimmalla osalla vaihtarikavereista oli tanskan suullinen koe. Mie tein sen vasta tiistaina, joten sain olla koko päivän vapaalla. Toisten suoriuduttua mallikkaasti kokeestaan suunnattiin porukalla kaupungille ja ensin tietenkin syömään. Tällä kertaa kokeilimme Tivolin lähellä olevaa Wagamamaa. Hinnat olivat aika huokeat, 11-15 euron luokkaa, mutta onneksi älyttiin kysyä opiskelija-alennusta ja se olikin ennätykselliset 25 prosenttia! Annokset oli isoja, jopa poikien mielestä. 



Mahat täynnä jatkettiin matkaa päivän ensimmäiselle turistikohteelle, The Royal Library aka Black Diamond.  







Kirjastossa oli esillä Edward Steichenin valokuvanäyttely (http://www.kb.dk/en/dia/udstillinger/steichen.html), jota käytiin tutkailemassa (tykkäsin!).




Lisäksi siellä oli eräs hyvin psykedeelinen näyttely, jonka aihe meni kyllä miulta ihan ohi. Siellä oli jotain Martti Lutherin aikaisia Raamattuja ja alla näkyviä olioita sekaisin...





Illemmalla miulla ja Viirillä oli tärskyt ensimmäisen tanskalaisen pojan kanssa. Jacob oli töissä yhdessä kaupassa, jossa käytiin Viirin kaa pyörimässä pari viikkoa sitten ja hän rupes siellä jututtaa meitä, lopulta jopa lupauttui näyttämään meille kaupunkia. Ensimäinen vierailukohde: Christiania. Tällä kertaa hieman erilainen kierros kuin viimeksi.




Iltapalaksi ällönimelää vohvelia Rajissimosta.
Käytiin myös ihailemassa Kuningattaren linnaa, mutta ilta oli jo pimennyt niin, että jätin kuvaamisen toiseen kertaan. Ihan mukavaa kyllä tutustua myös tanskalaisiin, muihinkin kuin mentoreihin, vaikka se onkin aika haastavaa, kun vaihtarit tuppaavat pyörimään vain keskenään omissa porukoissaan. 

Tiistaina jatkettiin turistihommia vierailemalla Design-museossa (http://designmuseum.dk/udstillinger/aktuelle-saerudstillinger/pladecovers-vinylens-revival ). Museo oli jälleen ilmainen (ainakin tanskalaisella opiskelijakortilla) ja valtava, katseltavaa riitti huonekaluista ja pikkuesineistä vinyylilevyjen kansiin/kuoriin/koteloihin (mitä ne on?). 



Viiri on niin kiva, että päätin antaa pusun!
Käytiin vielä päivänvalossa ihailemassa Kuningattaren talvikotia eli Amalienborgia (http://en.wikipedia.org/wiki/Amalienborg). Onhan se aika upea, mutta asuisin kuitenkin mieluummin vanhassa hirsitalossa/pappilassa. 






Tanskalainen Benji-koira olisi selvästi halunnut minut uudeksi emännäkseen. 



Illalla kutsuttiin vielä naapureita meille syömään pannaria. Viiristä ja miusta tulee vielä melkoisia gourmet-kokkeja täällä!



Tällä viikolla monet ovat olleet reissaamassa ulkomailla, joten Tranessakin on ollut hieman tavallista hiljaisempaa. Toisaalta uusia asukkaitakin on saapunut, kohtapuoliin alkaa varmaan kaikki vaihtarikämpät täyttyä. Olen kyllä iloinen, että tultiin tänne jo tammikuussa! Nyt on ollut hyvin aikaa asettua asumaan tänne, hoitaa kaikki inhottavat käytännön asiat (ei niitä suomalaisille oikeastaan edes ollut, CPR-numeron hankkiminen ainoastaan) ja ennen kaikkea on ehtinyt jo löytää täältä mukavia ihmisiä, joiden kanssa hengailessa aika menee triplakertaa nopeammin, niin ettei koti-ikäväkään ehdi (ainakaan vielä) yllättää. Sain muuten "keltaisen kortin" eli tanskalaisen version kela-kortista vihdoin postissa, joten jos tämä köhänuhaflunssa mikäikinäonkaan ei kohta ala loppua, voin mennä koettamaan tanskalaisen terveydenhuollon toimivuutta... Toivottavasti ei tarvitse. 


Viiri, voisit kyllä tulla jo takas sieltä Sveitsistä! Täällä on ihan liian hiljaista. 
Terveisiä ja haleja Suomeen! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti