Where's family?

Shanen whatsapp-ryhmään laittama viesti kuvastaa aika hyvin meidän porukkaa. Parasta täällä vaihdossa on ollut, noin 60 uuden facebook-kaverin lisäksi, kourallinen ihmisiä, joiden kanssa olen oikeasti ystävystynyt. 
     Meidän "perhe" on sekoitus suomalaista, australialaista, jenkkiä, chileläistä ja irkkua. Mukavan kansainvälinen siis. Kukaan ei oikein tarkalleen muista, miten meistä tuli me. Viiri ja mie tutustuttiin ensin Katrin saksalaiseen kämppikseen, joka kertoi asuvansa suomalaisen tytön kanssa. Katri kutsui meidät kylään ja siitä se sitten lähti. Mie istuin Martinin vieressä ensimmäisenä päivänä yliopistolla ja selvisi, että asutaan naapureina Trannyssa. Samalla viikolla pyydettiin Viirin kanssa ihmisiä meille syömään "Finnish tortillas" ja Martin toi mukanaan kämppiksensä Nickin. Shane luultavasti tavattiin ekan kerran junassa ja Jack puolestaan oli sosiologian laitoksen uusien vaihtareiden illassa, jonne myökin Viirin kanssa päädyttiin. Jotenkin myö vain päädyttiin kaikki viettämään aikaa yhdessä. 
     Yksi rakkaimmista muistoista meidän perheeseen liittyen on viime viikolta, kun Nickillä oli synttärit. Synttäripäivä sattui sopivasti maanantaille, jolloin Nickillä oli myös tanskan koe. Haluttiin yllättää Nick jotenkin kokeesta huolimatta ja niimpä sunnuntai yönä, juuri keskiyön aikaan tietenkin, hipsittiin kakku ja cornflakesit (Nickin suurinta herkkua) mukanamme, onnittelulaulua laulaen keskeyttämään Nickin kokeeseen luku ja toivottamaan ensimmäisinä hyvää syntymäpäivää.

Birthday boy.

Koska  varsinkin mie ja Viiri tykätään yllätyksistä, Nickin synttäreiden juhlinta ei suinkaan jäänyt vielä tähän. Meidän tarkoitus oli yllättää Nick menemällä häntä vastaan Kua:lle, jossa koe pidettiin ja siitä sitten jatkaa Meatpackingille syömään. No, yllätys paljastui, kun Shane vahingossa laittoi Jackille tarkoitetun viestin, joka sisälsi yksityiskohtaisen kuvauksen illan suunnitelmista, meidän yhteiseeen ryhmään. Päätettiin toteuttaa suunnitelma kaikesta huolimatta, mutta mie ja Viiri haluttiin lisäksi järkätä edes jotain yllätystä, joten taiteiltiin Nickillä onnittelulakana vanhaan verhoon, joka löytyi kaapin perältä. Vaikka Nick osasikin aavistaa, että ehkä saatettaisiin olla häntä vastassa, oli sankarin reaktio kyllä näkemisen arvoinen... :D 

Piilouduttiin tuollaisen sohvamoduulin sisälle odottamaan, että Nick astelee luokasta ulos ja näkee lakanan, jonka takana odotettiin.. ;)

Dyrehavn, jonne meidän oli alunperin tarkoitus mennä syömään, lopetti ruuan tarjoilun yhdeksältä, eikä enää ehditty sinne, koska Nick oli kokeessa melkein ysiin saakaa. Viiri meidän ravintolaeksperttinä tiesi Meatpackingiltä yhden kivan italialaisen symppispitsapaikkaan, Mother nimeltään, joten päädyttiinkin sinne. Oli hauskaa olla porukalla ulkona syömässä, koska syödään AINA kotona.

<3

Tällaiset speciaali hetket on ihania, mutta siltikin parasta täällä on ihan tavallinen arki. Eniten tulee myös ikävä arkea täällä. Sitä, että voi pyörähtää naapurissa, jos kananmunat tai puurohiutaleet tai mikä tahansa on loppu. Tai jos ei halua syödä yksin on aina seuraa saatavilla. Tai kun ei jaksa opiskella voi pitää yhteisiä teehetki/gameofthrones/kävelylenkki hautausmaalla -taukoja. Tai kun on pakko opiskella voi mennä yhdessä johonkin kivoista kahviloista hommiin. Tulee ikävä sitä, että naapurista voi hakea tuoretta itse leivottua leipää! Sitä, että voi valvoa yömyöhään vain jutellen tai saaden hepulinaurukohtauksia tai joskus ehkä leffaa katsoen. Tulee ikävä Tranny-perhettä.