maanantai 18. maaliskuuta 2013

Missä viipyy kevät?

Vielä toissaviikolla näytti siltä, että kevät tulee. Ehdittiin jopa kokeilla ensimmäistä puistopiknikkiä, vaikka maa olikin vielä aika kostea ja ilma hieman kolea. 


Fælledparkenissa.

Mutta sitten yksi aamu heräsin tällaiseen näkymään:


Takatalvi.
Lunta ei enää ole ihan noin paljoa, mutta myrskytuuli täällä on viime päivät ollut aika inhottava. Hajotin ikkunanikin sen takia...

Viikko sitten sunnuntaina lähdin Viirin mukaan hänen tanskalaisen opiskelukaverinsa Peterin järjestämälle ei-tavanomaiselle turistikierrokselle Nørrebrohon. Ennen kierroksen alkua meille tarjoiltiin pientä purtavaa...




Näyttivät vähän juustonaksuilta tms. mutta paljastuivat sian nahkasta ja rasvatasta tehdyiksi "sipseiksi". Tiesin kyllä, että tanskalaiset rakastavat syödä possua, mutta ehkä tämä on jo vähän liikaa.. Eivät kyllä maistuneet niin pahalle, miltä ainesosista voisi päätellä. 

Ensimmäinen paikka, jonne Peter vei meidät oli tyhjä tontti, jossa oli ennen sijainnut Ungdomshuset. Ungdomshuset ei ollut mikä tahansa satunnainen nuorisotaloa vaan monen vuosikymmenen ajan underground-kulttuurin ja vasemmistonuorten kokoontumispaikka, jossa paitsi vietettiin aikaa myös järjestettiin ilmaiskonsertteja ja tarjoiltiin kasvisruokaa. Talo oli kaupungin omistama, mutta se oli annettu nuorten itsehallinnoimaan käyttöön sovittuja käyttöehtoja vastaan. Kaupunki esimerkiksi lupasi olla myymättä paikkaa. Talo vaurioitui pahasti palossa vuonna 1996 ja vaikka se kunnostettiin vapaahetoisten voimin entistä ehompaan kuntoon, kaupunki ryhtyi suunnittelemaan paikan myymistä. Vuonna 2001 talon osti kristillinen vapaakirkko Faderhuset, joka ilmoitti (Jumalalta saaduksi) tehtäväkseen häätää nuoret talosta.

Levottomuudet alkoivat ja muuttuivat pian mellakoinniksi, kun nuorisotalosta alettiin häätää sitä hallussaan pitäviä nuoria maaliskuussa 2007.


Tältä näyttää paikka vuonna 2013.
 
Kierreltiin tämän jälkeen hetki Assistens Kirkegårdilla ja Peter kertoi ei-niin-mairittelevia seikkoja mm. H.C. Anderssenin elämästä ja nuorison tavasta käyttää hautausmaata omiin tarkoituksiinsa... Koska sää oli yllättäen taas tuulinen ja kaikki olivat kylmästä kohmeisia, siiryttiin lämmittelemään ihanaan kahvilaan Mellemrummettiin, jossa oltiin Viirin kassa käyty jo ensimmäisellä viikolla mentorimme Nadjan kanssa. Sieltä toiset jatkoivat vielä Vesterbrohon ja Istedgaden "punaistenlyhtyjen kadulle", mutta myö suunnattiin kylmissämme ja nälissämme kotia tekemään ruuaksi pitsaa!

Viimeksi kuluneella viikolla täällä on 
1) juhlittu Saint Patrick's Dayta ennakkoon jo keskiviikkona Studenter husetin pippaloissa, joissa tarjoiltiin mm. vihreää olutta ja vihreitä jelly shotteja.. 

 
2) jamiteltu CSS:llä (City kampuksella) jameissa, joissa ilmeisesti kuka vain sai mennä esiintymään. Huippumeno! Olen entistä enemmän sitä mieltä, että Jyväskyläänkin pitäis saada kampuksella enemmän hengailupaikkoja opiskelijoille! Tosin ilmeisesti monet näistä kampusbaareista toimivat aika pitkälti opiskelijavapaaehtoisten voimin (ainakin vapaahtoiseksi ilmoittautuminen on mahdollista, myös vaihtarille, en ole varma onko palkattua työvoimaa vapaaehtoisten lisäksi), joten en tiedä kuinka innokkaita suomalaiset opiskelijat olisivat tällaiseen palkattomaan työhön... 



3) herkuteltu Grødin ihanilla puuroilla




4) käyty ensimmäisellä Danish Culture Coursiin liittyvällä excursiolla kuuntelemassa Parlamenttitalolla barokki-orkesteria





5) ihasteltu Nickin ja Martinin ostamaa punaista sohvaa!! Nyt voidaan katsoa leffoja myös poikien luona (ollaan tähän mennessä oltu ainoat Viirin kaa, joiden kämpässä on sohva). 


Nyt on pakko lopettaa työnteon välttely (vaikka tämä blogin päivittäminenkin kyllä lasketaan työksi eikö vaan?), ja kirjoitettava VIHDOIN loppuun pari "pikkutekstiä" Suomeen, luettava holokaustista ja korjattava kandia taas hippu eteenpäin, sillä torstaista eteenpäin omistan kaiken aikani miun rakkaille jyväshyvän pimuille, jotka tulee vihdoin tänne!!! <3 

EDIT: Ungdomshuset valmistui alunperin työväentaloksi vuonna 1897 ja siellä järjestetystä toisen internationaalin naistenkonferenssista 1910 sai alkunsa naistenpäivän juhlimisen perinne. Ihmekkös naistenpäivä on Tanskassa aika iso juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti